LadyBohemia RSS

..järjestettiinVanhalla viime viikonloppuna. Tässä muutamia helmiä, täydennän postausta myöhemmin: Päivän LÖYTÖ:

Great Gatsby -henkinen ihanasti laskeutuva kokopitkä iltapuku, Kate Mossin Topshopille suunnittelema. Istuu kuin unelma. Maksoi 228 euroa, josta 70% ale!

Kuulen 20-luvun jazzia korvissani kun vain näenkin tämän mekon... Ja sitten näytän teille vielä päivän asun mutta muut kuvat myöhemmin:

Ihana boheemimekkoni, Jade Jaggerin viime vuonna Indiskalle suunnittelemasta mallistosta. Aina kun minulla on tämä päälläni tulevat ihmiset kehumaan sitä ja kysymään mistä olen mekon löytänyt. Luulen että tunnen oloni mekossa niin itsevarmaksi että se loistaa kauas. Niin ja tämä on vielä ihan pakko näyttää teille: Tein oikein todellisen vintageaarrelöydön. 1940-1950 -luvun coutureompelimo Bertha Puiston poika oli etsinyt parasta tapaa varjella äitinsä muistoa ja hänen elämänsä aikana keräämiään aarteita. Berthan muotihuoneella oli aikanaan ollut yksi ompelija pelkästään paljettiperhosia varten:-). Berthan nukuttua pois hänen poikansa oli kuullut Tiia Vanhatapion rakkaudesta vintagevaatteisiin ja koruihin, ja lahjoittanut Tiialle osan äitinsä mittavasta kokoelmasta. Nyt Tiia puolestaan myi pois muutamia ihanuuksia, ja minä sain tilaisuuden antaa hyvän kodin pienille aplikaatioin koristelluille 40-luvun hanskoille ja helmipaljettisiipikoristeille, jotka ajattelin liittää johonkin hyvin selkeälinjaiseen valkeaan mekkoon tai paitikseen... Ja hanskat voisivat olla täydelliset Gatsby-mekkoni kanssa.. Jatkoa seuraa, asap.

Sain tilaisuuden tutustua Ülle Pohjanheimon ja Kristina Viirpalun Haute Couture -mallistoihin. Ne muistuttivat minua parhaasta kuulemastani tyylin määrittelyistä: "The woman who is chic is always a little different. Not different in being behind fashion, but slightly apart from it." -----Emily Post, Etiquette Kristina Viirpalun Haute Couture -luomuksia olen nähnyt aikaisemmin vain linnan juhlissa, mutta hänen mallistoonsa kuuluu myös taianomaisia syksyn takkeja, hullun mielikuvituksellisia fantasiasukkia ja iki-ihania neulemekkoja. Ah. Tässä muutamia suosikkejani: Vaikka vaatekaappini kuinka pullistelee räjähdyspisteessä ja harkitsemme muuttoa koska vaatteeni eivät kertakaikkiaan mahdu meille... tälle kaunottarelle kyllä löytäisin tilaa ihan heti. Vaikka sitten joutuisin itse nukkumaan porttikäytävässä. Ihana mekkonen on polvipituinen, pehmeää joustavaa puuvillaa, musta rusetti pisteenä i:n päällä. Saatte ehkäpä kuvia siitä myöhemmin, sillä meillä on treffit... Menen ensi viikolla sovittelemaan tätä ihanuutta... Itselleni haluaisin myös nämä käsintehdyllä pitsillä koristellut saumalliset ylipolvensukat: Värikkäät fantasiasukat olivat todellisia namuja:

  Sukkien lisäksi hulluttelimme hatuilla: Kristina Viirpalun takkeja tulee syksyllä Ajattareen. Niissä on ihanimpia pitsejä, klassikkomalleja ja mielikuvituksellisia luomuksia. Käyn niitäkin sovittelemassa myöhemmin, mutta tässä yksi herkkupala etukäteen: Ülle Pohjanheimo oli itse paikalla esittelemässä mallistoaan ja olenpa iloinen että sain tavata hänet, niin vallottava ja vaikuttava nainen hän on. Üllestä huokui sellainen tyyneys, harmonia ja viisaus että voisi kuvitella hänen jooganneen ja meditoineen tauotta viimeiset 20 vuotta.  Minuahan se veti puoleensa kuin lamppu yöperhosta, itseäni kun nuo mainitut hyveet tuntuvat pakenevan sitä nopeammin mitä kiihkeämmin niitä tavoittelen.    [caption id="attachment_3553" align="aligncenter" width="500" caption="Ülle Pohjanheimo"][/caption] Üllen lämpö ja läsnäolo tuntui ja näkyi hänen vaatteissaan. Niissä, kuten Üllessa, ei ollut mitään sellaista feikkiä bullshittia (anteeksi kamala finglinnos mutten paremmin osaa asiaa ilmaista), johon toisinaan muotialan (tai no, minkä vain alan...) ihmisissä törmää. Tästä esimerkkinä vaikkapa tämä unelmanpehmeä, lämmin ja kevyt kashmir/silkkitakki. Kun sain sen päälleni halusin vain käpertyä sen sisälle ENKÄ antaa sitä enää pois... Mikään ei tunnu yhtä suloiselta kuin tämä... Ülle kertoi, että hän oli takkia suunnitellessaan visioinut elegantin bisnestakin, johon voisi vaikka pitkillä lentomatkoilla käpertyä kuin torkkupeittoon. No niin. Nyt tahdon sekä takin, että matkalle.

Üllen hurmaava versio 1920-luvun Charlestonmekosta: Toisinaan minun tekisi mieli taantua takaisin lapseksi ja heittäytyä lattialle huutamaan TAHTOO! Tämä oli yksi niistä päivistä. Muutkin Üllen luomukset löysivät ihailijansa... Yksi kuva kyllä kertoo miltä tämä Pohjanheimo Couturen takki tuntuu... Mikä ihana muodin, tyylin ja persoonallisen vision ilotulitus iltani olikaan!  Ihania vaatteita, samppanjaa ja mansikoita. Jatkot  Kämpissä, hyvässä seurassa:-). Kiitos kaunis kaikesta kokemastani kuuluu emännällemme, illan sielulle, ihanalle Sirkalle. ~* ♥ *~

 

On hetkiä jolloin elämään tarvitaan hieman... cancania. Pöydällätanssimista. Jazzia. Argentiinalaista tangoa. Kuplia. Keskiviikkoillan tanssimme ystävieni kanssa pöydillä, noin kuvaannollisesti siis.

Tulipahan jälleen demonstroitua kuinka jaettu suru on puolitettu suru, ja kuinka jaettu ilo tuplaantuu. En tiedä mitä tekisin ilman näitä ihania naisia elämässäni. Sen illan voimalla jaksetaan taas monta harmaata maanantaiaamua... ElinaEnkelillähän on peilisiivet selässä! ...kaipausta rinnassa... ... ja sijoitukset satavarmassa nousukiidossa.

 Annica oli sitten viime näkymän käynyt Intiassa menettämässä maalle sydämensä. Vaikka tuliaisena tullut tauti miltei vei hengen oli elämys silti hänelle sen arvoinen. Annica on niin cool että hän oli Jorvin käytävillä puolitajuttomana viruessaan ajatellut uudelleensyntyvänsä sitten lehmäksi, noin Intian kunniaksi.

Voi, Intia... Annica kysyi miten ihmeessä pystyin palaamaan kun se oli hänellekin vaikeaa. Täytyy sanoa etten tiedä. Mutta luulen että en ole koskaan palannut ihan kokonaan vaan pieni osa minusta kuuluu Intialle. Ajatuksessa on jotakin lohdullista.

Blondiudestaan huolimatta Annica on aito sisilialainen Godmother. Pizza, tutti! Elinaraukka on ainoa brunetti kolmen blondin joukossa. Toisinaan sen huomaa... Ystäväni♥.

Kumpa tietäisitte kuinka onnellinen olen. Koska minulla on teidät.

Kotimme ei ole suuren suuri. Pikemminkin pikkuruinen. Mutta siellä on tilaa hengittää. Kotimme ei ole oikeastaan koskaan tiptop. Pikemminkin tasapainoilen jossakin hallitun ja hallitsemattoman kaaoksen luovassa välimaastossa. Mutta. Mielestäni kotimme on kaunis. Kotimme on täynnä. Lasten ääniä, maailmalta hilaamiani aarteita, musiikkia. Ystäviä. Mutta. Kotonamme on hyvä olla ja sinne on aina ihana palata maailman tuulista.  ♥♥♥

  Tämän Märta Tikkasen repivänkauniin runokirjan olen lukenut uudelleen ja uudelleen, ja aina se puhuttelee minua eri tavoin. Ahmin myös Märtan kirjan Kaksi - kohtauksia eräästä taiteilija-avioliitosta sekä hänen miehensä Henkik Tikkasen osoitetrilogian jossa mies puolestaan purkaa paperille oman tarinansa tästä helvetillisestä, alkoholinhuuruisesta, elämää suuremmasta rakkaustarinasta. Taavi Kassila ohjasi runokirjan teatterinäyttämölle vuonna 2005. Kävin katsomassa näytelmän ja olin sanaton.   Nämä kaksi kirjailijaa asuivat parin korttelin päässä meistä kun he kirjoittivat romaaninsa.  Samanaikaisesti, näyttämättä käsikirjoituksiaan toisilleen. Samanaikaisesti, eläen tarinaansa. Ja Mariankadun vanha kakluuni soi pianokonserttoja, alakerran pianistin harjoitellessa.