On hetkiä jolloin elämään tarvitaan hieman... cancania. Pöydällätanssimista. Jazzia. Argentiinalaista tangoa. Kuplia. Keskiviikkoillan tanssimme ystävieni kanssa pöydillä, noin kuvaannollisesti siis.
Tulipahan jälleen demonstroitua kuinka jaettu suru on puolitettu suru, ja kuinka jaettu ilo tuplaantuu. En tiedä mitä tekisin ilman näitä ihania naisia elämässäni.
Sen illan voimalla jaksetaan taas monta harmaata maanantaiaamua...
ElinaEnkelillähän on peilisiivet selässä!
...kaipausta rinnassa...
... ja sijoitukset satavarmassa nousukiidossa.
Annica oli sitten viime näkymän käynyt Intiassa menettämässä maalle sydämensä. Vaikka tuliaisena tullut tauti miltei vei hengen oli elämys silti hänelle sen arvoinen.
Annica on niin cool että hän oli Jorvin käytävillä puolitajuttomana viruessaan ajatellut uudelleensyntyvänsä sitten lehmäksi, noin Intian kunniaksi.
Voi, Intia... Annica kysyi miten ihmeessä pystyin palaamaan kun se oli hänellekin vaikeaa.
Täytyy sanoa etten tiedä. Mutta luulen että en ole koskaan palannut ihan kokonaan vaan pieni osa minusta kuuluu Intialle.
Ajatuksessa on jotakin lohdullista.
Blondiudestaan huolimatta Annica on aito sisilialainen
Godmother. Pizza, tutti!
Elinaraukka on ainoa brunetti kolmen blondin joukossa. Toisinaan sen huomaa...
Ystäväni♥.
Kumpa tietäisitte kuinka onnellinen olen. Koska minulla on teidät.
Leave a comment