LadyBohemia RSS

Jottei kenellekkään tulisi sellaista mielikuvaa että Ranskassa ei muuta tehdä kuin kierrellään antiikkimarkkinoilla, niin oikaisenpa tämän väärinkäsityksen saman tien. Ennen, jälkeen, ja kaiken toiminnan välissäkin, syödään. Aina pitkän kaavan mukaan. Ja perusteellisesti maailman menoa analysoiden. Papi Jean. Tässä oltiin kovalla tohinalla matkalla... no, antiikkimessuille... kun eräitä alkoi hieman hiukomaan. Pysähdyimme siispä nauttimaan pienen simpukkalounaan. Joka kesti kolme tuntia ♥. Ranskalaiset ovat niin söpöjä aterioidensa kanssa. Vaikka sitten taivas tippuisi niskaan niin ruoka-ajoista pidetään kiinni. Tulee ihan mieleen vanhat Asterixit.. Kun kävin ensimmäisiä kertoja Ranskassa en vielä ollut sisäistänyt aterioinnin koko merkitystä. Kävimme ystäväni Katjan kanssa ostoksilla Cannesissa ja soitimme vain Mamielle että tulemmekin myöhäisemmällä junalla. Sanoin että istumme vielä hetkisen auringossa ja juomme lasilliset, kotiväki voisi syödä ennen meitä. Kun sitten saavuimme kaksi tuntia illallisajan jälkeen istui koko porukka ruokapöydässä kylmettyneen aterian äärellä, kärttyisinä  kuin ampiaiset. HE eivät ikinä olisi niin sivistymättömiä että nauttisivat alkupalansa tai aperitiivinsä ennen kuin kaikki olisivat paikalla. Mamie (itsekin syntyjään hollantilainen) kuiskasi minulle viisaasti: älä sano yhtään mitään ennen kuin miehillä on mahat täynnä. Toimii muuten noin yleisemminkin ohjeena miesten kanssa toimiessa... Oletteko huomanneet?

Löysin hauskan vintagekaupan, varsinaisen runsaudensarven, jo edellisellä Ranskan visiitilläni; Dioria, Vuittonia, Lanvinia... Mutta ei yhtään Chanelin laukkua jollaista olen etsiskellyt jo pitkään.  Toinen aarre jota olen haeskellut pitkältä ja kaukaa on aito helmikoristeltu 20-luvun charlestonmekko.. Yhden jo löysinkin Play it Again Samista mutta sitä ei kukaan voi saada omakseen. Niinpä me vain tapailemme toisinaan. Nämä laukut olivat Hermèsin, viininpunainen ja musta krokonahkainen. Täydellisessä kunnossa ja hurjanhintaiset. Ne eivät onneksi vedonneet minuun vaan itse ihastuin tähän allaolevaan kullansävyiseen pikkuiseen Christian Dioriin: 

Se löysikin uuden kodin samantein.. Liikkeen  katto oli koristeltu ilmassa roikkuvilla kukilla jotka hengittävät juuriensa kautta. En sanoisi suorastaan kauniiksi, mutta yritteliäs se viritelmä oli ainakin: Hauska ja kiinnostava tuttavuus tämä boutique ja sen italialainen omistaja olivat. Kuten minulle Ranskassa usein käy, jäimme vertailemaan kokemuksiamme Wanhojen Hurmaavien Aarteiden metsästyksestä lattekupillisten äärellä.

Mamien koti Provencessa on eräs minulle rakkaimmista paikoista koko maailmassa. Kuten omistajansa, se on valloittavan kaunis; aina täynnä iloa, valoa, musiikkia. Elämää. Mamien koti on täynnä suvun kauniita vanhoja esineitä ja antiikkiaarteita, viherkasveja ja kukkasia, ystäviä, lapsia, muusikkomiehen soittimia ja levyjä. Vanhaa jazzia ja lasten naurua. Aurinkoa. Sateellakin. Taloa ympäröi ihana villipuutarha, jossa kasvaa oliivipuita, mansikoita, minttua, tomaatteja, satavuotisia korkeankorkeita puita,  ja kaikenvärisiä ja kokoisia kukkia. Linnut laulavat puutarhassa tauotta. Talon ympärille on lisätty neljä terassia, jotta voimme syödä mahdollisimman usein ulkona; kesällä varjossa ja talvella auringossa, mistraalilta suojassa. Aina kuitenkin pitkään ja hartaasti. Lapsille puutarha on loputon löytöretki. Mamien koti sijaitsee metsäisten vuorten suojissa, pienen pittoreskin ranskalaiskylän ulkopuolella. Täydellisessä rauhassa. Yläkerrassa minulla on oma pieni valtakuntani - tässä näkymä makuuhuoneeni terassilta.. Tietysti Mamiella on myös pieni uima-allas - kuten miltei kaikilla Provencessa. Kuumimpina kesäkuukausina päivät aloitataan ja lopetetaan altaassa. Viimeiseksi yöllä ennen nukkumaanmenoa  pulahtavat kaikki talon asukkaat ja vieraat vielä kauniisti valaistuun altaaseen... Rakastan Provencen piilopaikkaani samalla tavalla kuin olen aina rakastanut sukumme pienenpientä mökkiä merellä Kotkan saaristossa. Isäni rakensi mökin pikkupoikana oman isänsä kanssa. Kapholman mökissämme oli hirsiseinät, yksi huone, puuhella ja kaasulamput. Yläkerrassa nukuimme koko iso suku siskonpedissä.   Vähän aikaa sitten jouduimme luopumaan Kotkan mökistämme. Minkään kotini jättämistä en ole itkenyt mutta Kapholman menetystä itkin kuin lapsi. Raahasin mökiltä meriteitse itselleni kauniin vanhan peililipaston Krunikkaan, viidenteen kerrokseemme. Äitini (joka väitti lipastoa homeiseksi ja rotansyömäksi) kauhuksi. Sanon edelleen että rakasta lipastoani on nakertanut korkeintaan hiiri, ja surin jopa sen pikantin (homeen)tuoksun katoamista - se tuoksui ihan mökiltä. Mökki oli totaalisen erilainen kuin Mamien kulttuurikoti Ranskan auringossa. Mutta se tärkein on niissä sama.  Tunnelma.

Mistä tietää että takakireinkin pingottaja on lomatunnelmissa? Täydellisestä ajantajun menettämisestä. Itse olen hyvää vauhtia matkalla... Tajusin juuri että vappukin on ollut ja mennyt. Sain nimittäin kieloja - niitä annetaan täälläpäin toukokuun kunniaksi:-)

Eilen pääsin ihanille antiikkimessuille tunnelmoimaan. Mikä täydellinen päivä meillä olikaan!  Olen aina ihan täpinöissäni monta päivää jälkeenpäin; nytkin näin löydöistäni unta... Tällä kertaa tein kuuliaisesti vain pienenpieniä ostoksia jotka huolitaan mukaan lentokoneeseenkin. Krunikkaan lähtee hopeinen valokuvakehys (yllä), hopeahelmivintagelaukku 1920-luvulta ja mouchoir de mariage - voitteko uskoa, taivallisella pitsillä koristettu häänenäliina - joka sai minulta välittömästi ylennyksen pitsiliinaksi. Ihana tanssivarausvihkonen 1800-luvun lopulta; hopeaa ja norsunluuta. Mukana pikkuruinen kynä. Aivan suloinen. Tästä kun haaveilin pääsi messuseuralaiseni jälleen esittämään lempikysymyksensä: " Tarvitsetko sinä sitä todella?" Grrrrrr... Kauniita Art Deco -koruja Tällainen kaulanauha minulla jo onkin, vieläkin kauniimpi mielestäni: Tämän1800-luvun lopun hääviuhkan lempikauppiaani oli kunnostanut perusteellisesti; pitsi oli irrotettu viuhkasta, korjattu ja puhdistettu keitämällä. Viuhkan runko oli prosessissa mennyt rikki ja sekin oli korjattu, sitten pitsi kiinnitetty takaisin. Pelkästään korjausten kustannukset nousivat yli 3000 euron. Huh. Messuilta löytää aina täysiä yli satavuotiaita astiastoja, joissa ei ole naarmuakaan. En ymmärrä miten ranskalaiset sen tekevät. Minulla särkyy monta kippoa ja kuppia joka vuosi. Ihania kastemekkoja käsintehtyine pitseineen.. En ole missään nähnyt niin kauneita pitsejä kuin Ranskassa.. Kranssi keskellä on 1900-luvun alun rippijuhlasta. Näihin ihastuin ikihyviksi; vanhoista nahkakantisista kirjoista koostettu kirjasto... Tämän jos saisin niin lukisin ne kaikki, vaikka sitten ranskaksi...

Olen luonut itselleni sangen rakkaan tradition lopettaa antiikkimessukierros suihkulähteen varjossa, kuohuviinilasillisen kanssa. Edellyttäen että rahat siihen vielä riittävät... Itseäni löydöistäni onnitellen, aarteitani ihaillen:-).