LadyBohemia RSS

ja tänä yönä soi taas Maija Vilkkumaa.. [youtube=http://www.youtube.com/watch?v=ur-TGGKw5_s]

No niin. Satuin löytämään sanonnan joka kuvaa tätä päivääni aivan tasan tarkalleen. Viisaan Heli Laaksosen suusta tottakai.  "Olen lentän nii mont kertta akkuna päi, et sen kerran ko see onki auk, kuulu kolaus vanhast muistist". - Heli Laaksonen - ~*♥*~

Siinäpä resepti ihanaan iltaan, jonka meille tarjosi korutaiteilijaystäväni Lea. Lean hurmaavan boheemi kruununhakalaiskoti on paitsi niin kaunis, myös ihanan viihtyisä ja rento.

Minusta on ihana tutustua ihmisten koteihin, sillä uskon vakaasti, että ne kertovat heistä enemmän kuin sanat (vaikka tällä hetkellä minun kotini viestittää lähinnä että siellä asuu varsinainen sottapytty jolla ei valitettavasti ole minkäänlaisia neurooseja nurkkiensa puunaamisesta).

[caption id="" align="aligncenter" width="500" caption="Lean luona takakirenkin stressaaja rentoutuu ihan vahingossa..."][/caption]

Tämä kolibiririipus (alla) muistutti minua lapsuudestani, kun kolibirit pörräsivät mangopuumme ympärillä... Ihan jo tuon muiston kunniaksi kolibiririipus korviksineen lähti kotiin kanssani.

Jos jostakin löydän tällaisen aidon vintagemekon (alla), lupaan opetella tanssimaan charlestonia. Lealla sellainen jo on:

[caption id="attachment_4899" align="aligncenter" width="500" caption="Mikä ihana läpikuultava pitsihelma... Ah. PS. Lea kertoi jälkeenpäin että hän on mennyt naimisiin tässä ihanassa charlestonmekossa! Minähän sanoin, siinä naisessa on tyyliä:-)."][/caption]

Lean tyylitaju ja värisilmä näkyi jokaisessa pienimmässäkin yksityiskohdassa... Ja minun sieluni lepäsi kun kaikki oli niiiiin kaunista.

Turkooseista tulee jostakin syystä minulle aina kaukokaipuu... Näin ihan selkeästi itseni jossakin Nepalin vuorilla tai Tiibetissä, tuo pitkä kaulakoru kiedottuna ranteeni ympärille. Lea sanoi ettei hän yhtään ihmettele tunnettani, hän epäili varastoineensa osan omaa kroonista matkakuumettaan koruihinsa.

En ole lähivuosina lähtemässä juurikaan Eurooppaa kauemmas, mutta varmuuden vuoksi nappasin mukaani myös tuon turkoosikorun. Jos tilaisuus lähteä vaikkapa Buenos Airesiin harjoittelemaan argentiinalaista tangoa sitten satuu koputtamaan ovelleni, ainakin korujen suhteen olen valmis.

[caption id="attachment_4906" align="aligncenter" width="192" caption="Rakas Noorani on antanut minulle nämä höyhenkorvikset. Esteettisyyden lisäksi niiden tunnearvo on mittaamaton."][/caption]

~

[caption id="attachment_4901" align="aligncenter" width="500" caption="Lean luomuksia"][/caption]

~

~

~

[caption id="attachment_4909" align="aligncenter" width="300" caption="Päivän asu: ranskalainen babydollmekko, höyhenkorvis, Wolfordin sukkikset ja viininpunaiset korot"][/caption]

~

[caption id="attachment_4910" align="aligncenter" width="300" caption="Syksyn sijoitukseni, Pura Lopezin viininpunaiset lakeerikorkkarit, joiden ostoa en ole katunut hetkeäkään. Vaikka niihin meni koko syksyn vaatebudjettini."][/caption] Kiitos Lea että kutsuit minut tuulettumaan; tämä ihana pieni getaway tuli juuri kreivin aikaan. Niin se vain on että pieni ihminen tarvitsee välillä jotakin pehmeää itsensä ja maailman väliin. Koko tämän hauskan illan ajan kaikki surut ja murheet joita olin sydämessäni kantanut olivat poissa ja unohduksissa. Ja mielessä soi vain Ella Fitzgerald. ~*♥*~

Tänä viikonloppuna olin jotenkin herkällä tuulella ja yllätin itseni liiankin syvistä mietteistä kerta toisensa jälkeen. Ehdotin siis lapsille leipomista. On mahdotonta olla surumielinen kun ympärillä on niin täydellä sydämellä touhottavia pikkuisia posket onnesta ja innosta punaisina. Ei varmaan ole mitään suloisempaa kuin pienet leipurit... Tai sottaisempaa... Vieläkin löytyy kanelia, kaardemummaa, voisia sormenjälkiä ja jauhoja mitä ihmeellisimmistä paikoista... Elämäni miehet tietävät sangen tarkkaan mitä tahtovat. Esikoiseni kelpuuttaa vain korvapuusteja. Pikkuinen voisilmäpullia. Isäni ei suostunut maistamaan muuta kuin rusinapullaa. Yhdelle pitää olla kaardemummaa niin kuin mummon pullissa, toiselle EHDOTTOMASTI ei. Leivomme siis aina lasten kanssa kaikille mittatilauspullat:-). Kesken yleisen touhuamisen tajusin yht'äkkiä että rusinapullia ei syökään enää kukaan. Ensimmäisen kerran yli kolmeenkymmeneen vuoteen. Hengitä, kehoitin itseäni. Hengitä. Älä ajattele. Mitään. ~*♥*~

Tänään vastaani tuli ylitsepääsemättömältä tuntuva ongelma. En vain keksi miten pääsisin sen yli, ali tai läpi. Ja taas niin kaipasin isääni. Isä oli eräs luovimmista koskaan tapaamisistani ihmisistä, sellainen jonka ajatuksenjuoksu ei todellakaan koskaan kangistunut kaavoihin tai alistunut turhanpäiväisiin normeihin. Kun asuimme Zambiassa (ollessani pikkutyttö) kohtasimme toisinaan rahaongelmia. Ensinnäkin kylässämme ei ollut pankkia, se oli useiden tuntien ajomatkan päässä. Matkan varrella oli tavallisesti useita tiesulkuja joissa kiväärein aseistetut miehet pakottivat kaikki ulos autosta, heittelivät kaiken irtaimen ulos pöllyävään maahan ja toivoivat pientä taloudellista avustusta toiminnalleen. Isä oli aina tilanteissa niin cool, rauhallinen ja hyväntuulinen, että en muista koskaan pelänneeni. Edes kun kiväärit osoittivat minuun. Vasta myöhemmin ymmärsin arvostaa isän myötäsyntyistä kykyä reagoida tällaisiin tilanteisiin spontaanisti, luontevasti ja huumorilla. Ei sitä hänelle kukaan ollut opettanut. Kun häntä ja hänen lapsiaan ensimmäisen kerran osoitettiin aseella eikä pyssymiehillä edes ollut kanssamme yhteistä kieltä, tiesin että isä hoitaa tämän. Ja aina hän sen teki eikä kenellekään meistä käynyt mitään. Niistä rahaongelmista. Ne puolestaan tulivat yleensä vastaan siinä vaiheessa kun pääsimme sinne pankkiin. Pankeissa erityisesti syrjäseuduilla ei nimittäin varsin säännönmukaisesti ollut rahaa. Fyysistä käteistä. Joskus (yleensä) sitä oli pikkuisen jossakin jemmassa hätätapauksia tai silmäätekeviä valtion virkamiehiä varten. Isäni oli ekspatriaattiyhdyskuntamme ainoa, joka sai muualta kuin pääkaupungin pankista rahaa. Ennen pankkiin menoa hän vei minut kalaan. Kun saimme oikein valtavan tiger fishin pistimme sen jäihin ja lähdimme pankkiin. Sisämaassa, jossa lähin pankki sijaitsi, ei kalaa saanut koska paikallisessa helteessä se olisi normaalisti pilaantunut kuljetuksessa. Isä tiesi että pankkineidillä oli iso lauma lapsia elätettävänään ja tuore kala oli todella harvinaista herkkua. Isä siis pamautti puoliksi elävän jäihin pakatun kalanroikaleen tiskille ja jutteli mukavia pankkineidin kanssa. Muistan vieläkin hymyn jonka hän sai vastaansa aina pankin ovesta astuessaan. Koskaan emme palanneet tyhjin käsin. Isäni oli todellinen originelli. Hänen elämästään olisi pitänyt kirjoittaa kirja. Olisipa hän täällä. Hänen hulvatonta ja kuritonta mutta ehdottoman terävää tapaansa kohdata maailma kaipaan tänään niin että sydäntä särkee. [caption id="" align="aligncenter" width="450" caption="Ainakin minulla on jäljellä tämä kuva, lempikuvani isästä ♥"][/caption]