Isistä ja tyttäristä.

Tänään vastaani tuli ylitsepääsemättömältä tuntuva ongelma. En vain keksi miten pääsisin sen yli, ali tai läpi. Ja taas niin kaipasin isääni. Isä oli eräs luovimmista koskaan tapaamisistani ihmisistä, sellainen jonka ajatuksenjuoksu ei todellakaan koskaan kangistunut kaavoihin tai alistunut turhanpäiväisiin normeihin. Kun asuimme Zambiassa (ollessani pikkutyttö) kohtasimme toisinaan rahaongelmia. Ensinnäkin kylässämme ei ollut pankkia, se oli useiden tuntien ajomatkan päässä. Matkan varrella oli tavallisesti useita tiesulkuja joissa kiväärein aseistetut miehet pakottivat kaikki ulos autosta, heittelivät kaiken irtaimen ulos pöllyävään maahan ja toivoivat pientä taloudellista avustusta toiminnalleen. Isä oli aina tilanteissa niin cool, rauhallinen ja hyväntuulinen, että en muista koskaan pelänneeni. Edes kun kiväärit osoittivat minuun. Vasta myöhemmin ymmärsin arvostaa isän myötäsyntyistä kykyä reagoida tällaisiin tilanteisiin spontaanisti, luontevasti ja huumorilla. Ei sitä hänelle kukaan ollut opettanut. Kun häntä ja hänen lapsiaan ensimmäisen kerran osoitettiin aseella eikä pyssymiehillä edes ollut kanssamme yhteistä kieltä, tiesin että isä hoitaa tämän. Ja aina hän sen teki eikä kenellekään meistä käynyt mitään. Niistä rahaongelmista. Ne puolestaan tulivat yleensä vastaan siinä vaiheessa kun pääsimme sinne pankkiin. Pankeissa erityisesti syrjäseuduilla ei nimittäin varsin säännönmukaisesti ollut rahaa. Fyysistä käteistä. Joskus (yleensä) sitä oli pikkuisen jossakin jemmassa hätätapauksia tai silmäätekeviä valtion virkamiehiä varten. Isäni oli ekspatriaattiyhdyskuntamme ainoa, joka sai muualta kuin pääkaupungin pankista rahaa. Ennen pankkiin menoa hän vei minut kalaan. Kun saimme oikein valtavan tiger fishin pistimme sen jäihin ja lähdimme pankkiin. Sisämaassa, jossa lähin pankki sijaitsi, ei kalaa saanut koska paikallisessa helteessä se olisi normaalisti pilaantunut kuljetuksessa. Isä tiesi että pankkineidillä oli iso lauma lapsia elätettävänään ja tuore kala oli todella harvinaista herkkua. Isä siis pamautti puoliksi elävän jäihin pakatun kalanroikaleen tiskille ja jutteli mukavia pankkineidin kanssa. Muistan vieläkin hymyn jonka hän sai vastaansa aina pankin ovesta astuessaan. Koskaan emme palanneet tyhjin käsin. Isäni oli todellinen originelli. Hänen elämästään olisi pitänyt kirjoittaa kirja. Olisipa hän täällä. Hänen hulvatonta ja kuritonta mutta ehdottoman terävää tapaansa kohdata maailma kaipaan tänään niin että sydäntä särkee. [caption id="" align="aligncenter" width="450" caption="Ainakin minulla on jäljellä tämä kuva, lempikuvani isästä ♥"][/caption]