LadyBohemia RSS

Ensi viikolla joudun kohtaamaan erään raskaan vuosipäivän. Olen valvonut, pelännyt ja vuodattanut kyyneleitä sen vuoksi viimeiset  kaksi yötä näin varmuuden vuoksi jo etukäteen... Niinpä tänään ei jutella mistään sen syvällisemmästä kuin uudesta ihanasta takistani. Jonka nimi on EverydaySugar. Oikeasti, nimi on kirjailtu takin sisäpuolelle silkkivuoriin:-). Erinomaisen osuva nimi mielestäni. Sugar taisi olla myös joku Marilyn Monroen roolihahmon nimi? Leffassa Some like it Hot?

Tänään vein takkini sen ensimmäiselle kävelylle. Ja heti se sai kehuja!

Niin pieni asia voi mieltä piristää...

Parasta kaikesta, takkini on uniikkikappale. Löysin sen Odd Mollyn koemallistosta, joka ei sellaisenaan tullut tuotantoon. Sellaiset aarteet ovat aina suosikkejani... Tätä aion ihan pikkuisen vielä tuunata - näytän teille sitten.. Kun nyt olen hieman teille synkistellyt niin täytyy vielä kertoa mikä toi auringonpaistetta päivääni tänään. Tapaisin rakkaan ystävän, joka muisti että ensi viikko tulee olemaan minulle raskas. Hän halusi antaa minulle omasta kirjahyllystään kirjan, jonka hän ajatteli puhuttelevan minua. Hän tuntee minut niin hyvin, että oli ihan sattumoisin valinnut yhden kaikkien aikojen lempikirjoistani♥♥♥! Ihan kuin siinä ei olisi tarpeeksi, toi hän vielä minulle katsottavaksi elokuvan josta oli itse saanut lohtua ja voimaa. Olen sanonut tämän ennenkin mutta nyt on aika sanoa se taas. Minulla on maailman ihanimmat ystävät. ~*♥*~

Postasin tämän videon sinä päivänä kun päätin aloittaa bloginpitämisen. LadyBohemian päästäminen maailmalle  oli minulle iso askel koska tiesin että tulisin laittamaan siihen sydäntäni ja sieluani. Tiettyyn rajaan asti. Mutta joistakin itselleni tärkeistä asioista kirjoitin niin rehellisesti ja vereslihalla että se pelotti. Sain voimaa tästä videosta.

Eilen katsoin sen taas uudestaan ja uudestaan. Löytääkseni rohkeuden tehdä jotakin joka minua tänään pelottaa. Miten voikin olla niin vaikea muistaa ettei ole muuta pelättävää kuin pelko itse... Ja ELÄÄ sen mukaisesti. ~*♥*~

Eilisiltana minut kutsuttiin Belle Modesten -  joka valmistaa ateljeetyönä uskomattoman taidokkaita korsetteja -  näytökseen. Näytös osoittautui bileiksi 20-luvun salakapakkahengessä:-). Mielettömien korsettien ohessa näimme aivan huikean burleskishown, suloisen Yonan joka esiintyi akustisesti harpistin kanssa, sekä hurjan Itty Bitty Tease Cabaretin... Mikä ihana ilta - yö - olen vieläkin ihan hengästynyt... [caption id="attachment_5525" align="aligncenter" width="400" caption="DJ Fiona Timantti"][/caption] Belle Modesten perustajan, Mari-Pilvi Junikan (alla), venuksen silhuetti on kuulemma tulosta pitkäkestoisesta korsetinkäytöstä! Huh ja wow. Jos joku sitä miettii niin ei, Mari-Pilviltä ei ole poistettu kylkiluita... Minä kysyin... [caption id="attachment_5533" align="aligncenter" width="300" caption="Belle Modesten perustaja, Mari-Pilvi Junikka"][/caption] Senja Kuure, Belle Modesten uusin tulokas, on suunnitellut korsetin joka voidaan tehdä sarjoina (alla). Eli jos vyötärösi on kadonnut, sen voi löytää Merimiehenkadulta... [caption id="attachment_5610" align="aligncenter" width="500" caption="Tämä korsetti myös Fionan päällä (yllä) ja Mimosalla (alla)"][/caption] Ja sitten asiaan. Ladies & Gentelmen. Korsettikuvasade. [caption id="attachment_5534" align="aligncenter" width="300" caption="Strike the Pose!"][/caption] Jumalaisen kauniista Mimosasta tulee isona tanssija. [caption id="attachment_5535" align="aligncenter" width="300" caption="A Seriously Foxy Lady..."][/caption] And the sisters were doin' it for themselves.... Aretha Franklin would be proud.

 Rafaelin enkeli?

 Tizianinpunaisina leiskuvat hiukset olivat illan ajan erinomaisen hyvin edustettuina:-) 

Upeaa oli se, että korsetteja esittelivät oikeat aidot naiset, upeat, erikokoiset, -pituiset ja -tyyliset. Jos shown olisivat vetäneet 17-vuotiaat, hieman vaivaantuneet ja alipainoiset mallit, olisi tunnelma ollut ihan toinen. Tämä on tietysti naisen näkökulma, mutta minuun teki vaikutuksen nimenomaan se kuinka nämä mallit kantoivat itsensä, ja korsettinsa.  Asenteella ja ylväästi yleisöä silmiin katsoen.

Sen kerran kun pääsen juhlimaan ja kuvaamaan salakapakkatunnelmissa päättää kamerani salama sanoa yhteistyön irti... Kävi klassisesti eli patterit loppuivat. Kuvat ovat hieman niinsunnäin sumuisia ja tärähtäneitä mutta tavallaan se sopi tunnelmaan...

Välissä, alussa ja lopussa meille esiintyi burleskikabaree Itty Bitty Tease: ~*~

Ja Fionan soittaessa timanttisia levyjään tanssivat korsettimallit, kabareetanssijat, yleisö... Minäkin. Täytyy sanoa, koskaan elämässäni en ole tuntenut itseäni yhtä yli- ja alipukeutuneeksi. Samanaikaisesti.

En ole aikaisemmin tuntenut enkä ymmärtänyt burleskia ilmiönä, mutta tämän illan jälkeen tajuan jotakin... Minua viehätti se miten selkeästi ainakin osa siitä on naisten omaa juttua. Ei vain vähäpukeisia naisia miesten silmäniloksi vaan naisten omaa roolileikkiä; pukeutumisella ja asenteilla leikittelyä.

Illan aikana tapasin monta Oman Elämänsä Sankaritarta. Naisia jotka kulkevat omia polkujaan. Kiinnostavaa.

Fiona! Yonan esitys puolestaan oli kirkkaankuulaankaunis, kerrassaan herkkä ja koskettava. Ja oudolla tavalla se sopi ympäristöönsä täydellisesti. Ikäänkuin kirsikkana jätskin päällä, vai miten tämän ilmaisisin, oli upea harpisti Yonan taustalla. Ei, rinnalla. Ah mikä elämys.

Koko ilta oli kuin tarjoilunsa; Makeaa mahan täydeltä. Samppanjan kuplia. Hieman syntistä, erittäin hauskaa. ~*♥*~

Tutustuin kerran oikeaan guruun. Tapasimme Intiassa (tietysti:-), yhteisten ystävien kautta. Ihan lähellämme asui ihana pariskunta, englannissa opiskelleet insinööri ja lääkäri. He olivat äärettömän vieraanvaraisia ja ystävällisiä, nauroivat ja kiusoittelivat toisiaan jatkuvasti, ja varsin epäintialaiseen tapaan halailivat ja pitivät toisiaan kädestä - näyttivät rakastuneilta jopa julkisesti. Minua viehätti se kuinka valtavan rakastuneita toisiinsa he olivat, ja vietettyäni pitkän aikaa kaukana kotoa oli jotenkin kotoisaa nähdä myös julkisia hellyydenosoituksia.  Kalkutassa kun muuten kävelivät käsi kädessä vain miehet keskenään. Ajattelin että täydellistä oxfordinenglantia puhuvina ja paljon matkustelleina uudet ystäväni olivat ehkä länsimaisimmat Kalkutassa tapaamani intialaiset.  Kunnes... he kertoivat itsestään hieman enemmän. Heidän avioliittonsa oli paitsi järjestetty, ei vanhempien vaan heidän yhteisen gurunsa järjestämä. He olivat tavanneet ensimmäisen kerran häissään. He olivat gurusta valtavan innoissaan. Eivät muusta puhuneetkaan. No, ymmärsihän sen. Gurun tärkein oppi oli uskon levittäminen eikä heillä vielä ollut yhtään seuraajaa Suomesta. Ystävämme kiersivät gurunsa kanssa säännöllisesti Yhdysvalloissa, Australiassa, Englannissa ja Ranskassa ja ilmeisesti hänellä oli sangen paljonkin seuraajia. Uudet ystäväni halusivat ehdottomasti esitellä gurun minulle; hieman epäilin että olin heille potentiaalinen reitti Pohjoismaihin. Vaikka tiedostin tämän, olin utelias tapaamaan ihmisen joka sai tämän pariskunnan hehkumaan sellaista onnea, tasapainoa ja rakkaudellisuutta. Koko intialainen perheeni päätti tulla tapaamiseen mukaan - se mitä tiesimme gurun ideologiasta oli heidän mielestään ihan hihhulihommaa ja heitä pelotti että minut aivopestäisiin mukaan johonkin ihmekulttiin. Menimme siis päivällisille. Intialainen isäni edellä, äiti vieressäni pitäen tiukasti minua kädestä kiinni, pojat, sedät ja tädit perässä. Viimeisimpinä miltei yhdeksänkymppinen isoisä, perheen ehdoton patriarkka. Ystäväni olivat tohkeissaan. Guru, pieni ja erittäin iäkäs happamannäköinen rouva, istui kunniapaikalla jonkinlaisella korokkeella, eikä sanonut mitään koko iltana. Minusta tuntui että hän ei pitänyt minusta. Intialaiseen tapaan söimme tuntikausia. Paitsi guru, joka kuulemma ei koskaan syönyt. Saimme kuulla silmät ja korvat täyteen gurun uskomatonta viisautta, sekä yksityiskohtaisen ja erittäin konkreettisen step-by-step -onnellisuusoppaan. Eli; ensin piti opiskella, mielellään korkeakoulututkinto. Naimisiin oli suositeltavaa mennä heti valmistumisen ja työllistymisen jälkeen. Puolison sai periaatteessa valita itse, mutta hänenkin tuli omistaa elämänsä gurulle. Liitolla tuli olla gurun siunaus. Seksiä sai harrastaa  muutaman ensimmäisen avioliittovuoden  aikana. Mutta vain lastentekomielessä. Lapsia sai tulla 2, maksimissaan kolme. Suurempi määrä veisi energiaa uskonnon levittämiseltä. Viimeistään viidessä vuodessa lapset tuli olla hankittuna. Parin tuli siirtyä loppuelämän kestävään selibaattiin. Seksuaalienergia tuli suunnata uskon levittämiseen. Jos pariskunta ei halunnut lapsia, tuli koko avioliitto viettää selibaatissa. Avoimina ystäväni ylistivät tätä vaihtoehtoa - he tunsivat että lapsettomina heillä oli rajaton määrä energiaa gurun palvomiseen. Tässä vaiheessa opintietä intialainen perheeni oli jo täysin rentoutunut. He ilmeisesti päättelivät että tällaiseen hommaan en tulisi hurahtamaan, lopettivat ateriansa ja painelivat koko porukka kotiin nukkumaan. Ystäväni yrittivät kovasti saada minua ja gurua lähentymään. Kerta toisensa jälkeen he kutsuivat meitä yhteisiin tapaamisiin, mutta meillä ei synkannut yhtään. En ymmärtänyt miksi he omistivat kaiken aikansa ja energiansa (ja epäilen, rahansa) tälle rouvalle. Minun maallisissa silmissäni guru ei säteillyt lämpöä, rakkautta eikä onnea. Ennemminkin kuin gurun tapaaminen, minuun teki vaikutuksen intialaisen perheeni ote elämään. Se rakkaus ja aito yhteisöllisyys jota he toteuttivat jokapäiväisessä elämässään. Esimerkiksi. Kun kerran sairastuin, ei kukaan perheestä mennyt töihin. Heistä koko ajatus, että he olisivat toisella puolella isoa kaupunkia kun läheinen oli kuumeessa, oli totaalisen mahdoton. He vain ilmoittivat työpaikoilleen että heidän tyttärensä oli sairas ja vaati jatkuvaa hoivaa ja seuraa; he palaisivat sitten kun kriisi olisi ohi. Samoin, kun jouduin sairaalaan, tuli koko perhe (suku) mukaan henkiseksi tueksi. Meitä oli kaksi taksilastillista. Myös kaksi sukuun kuuluvaa lääkäriä hälytettiin paikalle sairaalaan varmistamaan että hoito oli asianmukaista. Se oli aikamoista sählinkiä, mutta todella herttaista sellaista. Nämä tavat ovat tietysti syitä siihen, että intialainen yhteiskunta ei ole maailman toimivin... Miksi sairaalat, lentokentät, ja ihan kaikki paikat tulvivat ihmisiä kaaokseen asti... Mutta ne ovat myös syitä siihen miksi Intia yhteiskuntana on varmasti yksi lämpimimmistä ja yhteisöllisimmistä. Kun lopulta palasin Suomeen oli minua saattamassa ja matkani siunaamassa perheen lisäksi jokainen setä, täti ja kumminkaimakin. En edes muista montako autollista meitä lähti matkaan...  Ainoastaan rakas äitini ei tullut lentokentälle. Hän ei kertakaikkiaan kyennyt hyvästelemään minua ollenkaan. Ja hänen silmissään näin kirkkaana sen mitä on elää rakastaen ja toisia palvellen. Sen rakkaudellisuuden jota gurun silmistä en löytänyt. ~*♥*~

Tukholman Moderna Museetissa on Monetin ja J.M.W. Turnerin (sekä kolmannen, todella... uraauurtavan ja erilaisen taiteilijan, Cy Twomblyn) yhteisnäyttely. En väitä tuntevani taidetta, ollenkaan, mutta sen sentään tiedän että Monetista pidän. Yllätyksekseni näyttelystä näkemistäni kuvista minuun suurimman vaikutuksen ovatkin tehneet Turnerin maalaukset. Tässä teillekin pohdittavaksi  yksi syy käväistä lahden takana: [caption id="attachment_5492" align="aligncenter" width="500" caption="Kuva: Pauliina Laitinen-Laiho"][/caption] ~*♥*~