LadyBohemia RSS

Pienten poikien roudaamista futisharkkoihin. Selkeää kehitystä tapahtunut. Maaleja pyritään tekemään yhä enenevissä määrin tekemään toisen joukkueen päähän ja omilta taistellaan palloa pois aina vain harvemmin.  En edes muista milloin olisin viimeksi nähnyt kunnon itkupotkuraivarit. Kaukana ovat ne syksyiset ulkoilmaharkat kun puoli joukkuetta päätyi seisomaan samaan maaliin. Valmentajan kysyessä mitä herrat siellä tekivät oli innostunut vastaus "katsellaan leppäkerttuja".

Toissapäivänä missasin yhden elëmäni tilaisuuksista. Mahdollisuuden tavata Leah Chishugin, joka on kokenut Ruandan verilöylyn, selvinnyt hengissä ja kirjoittanut kirjan kokemuksistaan. Leah oli Helsingissä pari päivää, mutta hänen aikatauluaan ei kuulemani mukaan pahemmin hehkutettu koska hänen henkeään on uhattu. Olin lukenut hänen kirjansa "Pitkä matka paratiisiin" yhdeltä istumalta. En kertakaikkiaan pystynyt laskemaan sitä käsistäni ennen kuin viimeisinkin sivu oli käännetty. Bébé Leahin matka Mama Leahiksi, Ruandasta Etelä-Afrikkaan, on kaikessa hirveydessään inhimillisyyden tuolla puolen. Ja samalla kirja on kuitenkin viesti toivosta, rakkaudesta, elämän tarkoituksesta. Jopa anteeksiannosta. 17-vuotias Leah kuljettaa oman vauvansa ja kolme kuolleiden äitien pikkulasta turvaan painajaisen keskeltä ja selviää jotenkuten hengissä, järjissäänkin. Pakoaan hän ei kuitenkaan lopeta vaan jatkaa kunnes Afrikan mantereen rajat tulevat vastaan. Ja sen jälkeenkin. Olisin halunnut pyytää tätä uskomattoman vaikuttavaa naista omistamaan kirjan pienille pojilleni - tämä on kirja joka heidänkin pitäisi lukea, sitten joskus. Olin itse Tansanian Arushassa töissä pari vuotta verilöylyn jälkeen. Arusha on lähellä Ruandan rajaa ja kansanmurhaan syyllistyneitä hutuja oli paennut kaupunkiin. Heitä pelättiin. Jousipyssyllä varustettu masaimies vartioi hotellihuoneeni ulkopuolella öisin. Hotellin johtaja kertoi että hänen jousensa oli sivelty tappavalla myrkyllä ja hänen tehtävänsä oli suojella hotellissa vierailevia eurooppalaisia, sillä saattoi olettaa että meiltä löytyisi ulkomaan valuuttaa ja se teki meistä houkuttelevan saaliin kansanmurhasta syytetyille. Muistan aina kuinka pidimme kovaa meteliä tullessamme illalla "kotiin" päivälliseltä, ettei virkaintoinen vartija vahingossa ampuisi meitä... Arushassa myös järjestettiin myöhemmin oikeudenkäynnit, joissa kansanmurhaan syyllistyneitä pyrittiin saamaan vastuuseen teoistaan. Käsittääkseni prosessi oli kuitenkin toivottoman hidas, tehoton ja jopa korruptoitunut. Ilmeisesti jonkinlaiset totuuskomissiotyyppiset kylätribunaalit ovat toimineet paremmin. Niissä uhrin omaiset voivat antaa anteeksi rikoksensa tunnustavalle murhaajalle. Kirjan luettuani voin vain ihmetellä miten he siihen kykenevät. Mutta pitkän matkansa kuljettuaan Leahkin kertoo kuinka hän lopulta katsoo sisarustensa murhaajaa silmiin - ja tuntee vain sääliä. Tämä on kirja jota on vaikeaa, jopa tuskaista lukea.  Väkevyydessään, todistusvoimassaan,  autenttisuudessaan se on samanaikaisesti yksi niistä kirjoista joka meidän  kaikkien pitäisi lukea.

Nyt on aika kevennykselle. Itse kaipaan ihan fyysistä ravistelua aina kun eksyn takaisin Leah Chishugin kirjan sivuille.  Here comes. Ihanan lämmön ja tippuvien räystäiden kunniaksi näytän teille pientä esimakua H&M:n kesän valikoimasta: Romantic Cool Lacy Sexy Boho Chic, eikö? Näistä ihanuuksista kaikkien hinnat ovat 20-30 euron tienoilla:-Itse ottaisin kaappiini minkä vain:-).

Hurmaava Heli Laaksonen oli eilen Helsingissä tarinoimassa uudesta runokirjastaan Peippo vei. Mielestäni kirja avautuu aina ihan uudella tasolla jos on kuullut kirjailijan kertovan sen syntyprosessista, luomisen riemusta/tuskasta tai vaikkapa kuullut runoja kirjailijan itse lukemana. Näin nytkin. Kun nyt luen Peippo vei:tä näen sieluni silmillä Helin työstämässä runojaan omalle pihalleen pystyttämässään keltaisessa teltassa (siellä oli rauhallista, ei piipittänyt puhelin, sähköposti tai muukaan - peipponen vain). Oli kuulemma helppo päästä tunnelmaan kun itsekin oli kuin tipu keltaisessa munassa:-). Helin ystävä oli tehnyt hänelle suloisen peippokaulakorun ihan tätä kirjakiertuetta varten. Huomaattehan myös hienon tukisukka/kenkäyhdistelmän jolla runoilija valmistaa jalkojaan tulevaan kiertueeseen:-). Tässä Heli kertoilee kuinka hänen kustannustoimittajansa (joka on kuin mummo hänelle) oli pöyristynyt kun yksi ruonoista oli niin kovin eroottissävyinen. Kirjailija itse ei ollut huomannut minkäänlaista alavirettä kyseistä runoa kirjoittaessaan ja oli peräti hämmästynyt kommentista. Hmm... katsotaan bongaanko itse tuon runon muiden joukosta... Kirjankin näen nyt ihan eri silmin. Ulkoapäin katsottuna  se on iloisen keväisen kirkkaan vihreä. Mutta kun siihen tutustuu paremmin on sisäsivuilla surullisempia harmaan ja ruskean sävyjä, ja kannen rei'ästä kurkistava suloinen elukkakin kärsii unettomuudesta. Heli kertoi tämän puhutelleen häntä niin että hän oli mykistynyt täysin saadessaan graafikon tarkkanäköisen luonnoksen eteensä ensi kertaa. Niin, ja tuo reikä tuossa kannessa... Ei ollut kustantamon idea kustannustehokkuudessaan... Mutta on varmaankin maailman ainoa runokirja jossa on reikä kannessa. Se kuvastaa vaikkapa elämän mukanaan tuomia haavoja ja arpia - Helistä olisi kaunista symboliikkaa muistuttaa että näitä haavoja voimme myös paikata ja parantaa. Niinpä poisleikattuja reikiä (joissa on kävyn kuva:-) otettiin pieni laatikollinen talteen. Minäkin sain oman käpyni! Ja näin tuli taas yksi haava paikatuksi:-).

Tänään maailma murjoi erästä pikkuista krunikkalaista ullakkokotia oikein urakalla. Oli siis maailman paras päivä vahingossa törmätä uuteen lempiblogiini. Suosittelen enemmän kuin lämpimästi Eevan suloista kaikkimitarakastin.blogspot.com -sivustoa. Tämä ihana kiinnostava nainen katsoo maailmaa sellaisesta vinkkelistä että et voi kuin nauraa, inspiroitua maailman ihmeistä joita et ennen huomannutkaan, tai kuten minä, toivoa että osaisit joskus kirjoittaa kuten Eeva. Ja katsoa maailman menoa sillä tavalla vekkulisti, ei aina niin kuolemanvakavasti kuin eräät:-). Oli ihanaa upota Eevan maailmaan päivänä jolloin omani ei todellakaan houkutellut. Kehtaa, Eeva! Elä ja kehtaa, ja älä koskaan lopeta blogin pitämistä! Kiitos että toit kuplia juuri tähän maanantaihini:-).