Mamien koti Provencessa on eräs minulle rakkaimmista paikoista koko maailmassa. Kuten omistajansa, se on valloittavan kaunis; aina täynnä iloa, valoa, musiikkia. Elämää.
Mamien koti on täynnä suvun kauniita vanhoja esineitä ja antiikkiaarteita, viherkasveja ja kukkasia, ystäviä, lapsia, muusikkomiehen soittimia ja levyjä. Vanhaa jazzia ja lasten naurua. Aurinkoa. Sateellakin.
Taloa ympäröi ihana villipuutarha, jossa kasvaa oliivipuita, mansikoita, minttua, tomaatteja, satavuotisia korkeankorkeita puita, ja kaikenvärisiä ja kokoisia kukkia. Linnut laulavat puutarhassa tauotta. Talon ympärille on lisätty neljä terassia, jotta voimme syödä mahdollisimman usein ulkona; kesällä varjossa ja talvella auringossa, mistraalilta suojassa. Aina kuitenkin pitkään ja hartaasti.
Lapsille puutarha on loputon löytöretki.
Mamien koti sijaitsee metsäisten vuorten suojissa, pienen pittoreskin ranskalaiskylän ulkopuolella. Täydellisessä rauhassa.
Yläkerrassa minulla on oma pieni valtakuntani - tässä näkymä makuuhuoneeni terassilta..
Tietysti Mamiella on myös pieni uima-allas - kuten miltei kaikilla Provencessa. Kuumimpina kesäkuukausina päivät aloitataan ja lopetetaan altaassa. Viimeiseksi yöllä ennen nukkumaanmenoa pulahtavat kaikki talon asukkaat ja vieraat vielä kauniisti valaistuun altaaseen...
Rakastan Provencen piilopaikkaani samalla tavalla kuin olen aina rakastanut sukumme pienenpientä mökkiä merellä Kotkan saaristossa. Isäni rakensi mökin pikkupoikana oman isänsä kanssa. Kapholman mökissämme oli hirsiseinät, yksi huone, puuhella ja kaasulamput. Yläkerrassa nukuimme koko iso suku siskonpedissä.
Vähän aikaa sitten jouduimme luopumaan Kotkan mökistämme. Minkään kotini jättämistä en ole itkenyt mutta Kapholman menetystä itkin kuin lapsi. Raahasin mökiltä meriteitse itselleni kauniin vanhan peililipaston Krunikkaan, viidenteen kerrokseemme. Äitini (joka väitti lipastoa homeiseksi ja rotansyömäksi) kauhuksi. Sanon edelleen että rakasta lipastoani on nakertanut korkeintaan hiiri, ja surin jopa sen pikantin (homeen)tuoksun katoamista - se tuoksui ihan mökiltä.
Mökki oli totaalisen erilainen kuin Mamien kulttuurikoti Ranskan auringossa. Mutta se tärkein on niissä sama.
Tunnelma.
Jottei kenellekkään tulisi sellaista mielikuvaa että Ranskassa ei muuta tehdä kuin kierrellään antiikkimarkkinoilla, niin oikaisenpa tämän väärinkäsityksen saman tien. Ennen, jälkeen, ja kaiken toiminnan välissäkin, syödään. Aina pitkän kaavan mukaan. Ja perusteellisesti maailman menoa analysoiden.
Papi Jean.
Tässä oltiin kovalla tohinalla matkalla... no, antiikkimessuille... kun eräitä alkoi hieman hiukomaan. Pysähdyimme siispä nauttimaan pienen simpukkalounaan. Joka kesti kolme tuntia ♥.
Ranskalaiset ovat niin söpöjä aterioidensa kanssa. Vaikka sitten taivas tippuisi niskaan niin ruoka-ajoista pidetään kiinni. Tulee ihan mieleen vanhat Asterixit..
Kun kävin ensimmäisiä kertoja Ranskassa en vielä ollut sisäistänyt aterioinnin koko merkitystä. Kävimme ystäväni Katjan kanssa ostoksilla Cannesissa ja soitimme vain Mamielle että tulemmekin myöhäisemmällä junalla. Sanoin että istumme vielä hetkisen auringossa ja juomme lasilliset, kotiväki voisi syödä ennen meitä.
Kun sitten saavuimme kaksi tuntia illallisajan jälkeen istui koko porukka ruokapöydässä kylmettyneen aterian äärellä, kärttyisinä kuin ampiaiset.
HE eivät ikinä olisi niin sivistymättömiä että nauttisivat alkupalansa tai aperitiivinsä ennen kuin kaikki olisivat paikalla.
Mamie (itsekin syntyjään hollantilainen) kuiskasi minulle viisaasti: älä sano yhtään mitään ennen kuin miehillä on mahat täynnä.
Toimii muuten noin yleisemminkin ohjeena miesten kanssa toimiessa... Oletteko huomanneet?
