Today an old message of popped up out of nowhere as I was checking my mails. Official routes had gotten me nowhere so a friend had given me the personal contact infromation of a police officer friend of hers.
Writing that email had been a haze but I remember and feel the despair of that moment, raw as ever.
Sorry it's in Finnish, I have no strength to translate. Google will do it for u if you wish.
sain yhteystietosi xxx:ltä, joka ystävällisesti tarjoutui auttamaan minua elämäni syvimmän epätoivon hetkellä.
Rakastettuni (XXX) kuoli liikenneonnettomuudessa päivänä xx.
Olimme muuttaneet yhteiseen kotiin päivää ennen hänen kuolemaansa.
Minä ja rakastettuni olimme menossa naimisiin mutta koska emme vielä olleet naimisissa emmekö olleet edes ennättäneet muuttaa kirjojamme uuteen kotiimme, ei minulla ole mitään virallista asemaa elämäni rakkauden elämässä ja kuolemassa. 9- ja 11 -vuotiaat poikani ikävöivät häntä suunnattomasti eikä tässä maailmassa ole mitään millä voisin heitä lohduttaa.
Olen yrittänyt selvittää missä rakkaani on ja onko minun mahdollista käydä häntä hyvästelemässä. Olen soittanut poliisin vaihteeseen mutta siellä ei tiedetä mitään. Poliisin neuvontapalveluihin olen jonottanut lukemattomia kertoja, mutta sinne ei pääse läpi. Jokainen soitto päättyy ilmoitukseen 'palvelussamme on ruuhkaa, emme voi juuri nyt ottaa vastaan puheluanne, soittakaa myöhemmin uudestaan'. Poliisi, jolta sain kuolinviestin (numero josta hän soitti), ei vastaa puheluihini ollenkaan.
Lopulta soitin hätäkeskukseen, kertoen että tiedän etteivät he varsinaisesti hoida näitä asioita mutta voisivatko he edes neuvoa minua mihin voin ottaa yhteyttä. Hätäkeskuspäivystäjä löi luurin korvaani.
Voisitko joku kertoa mistä on kysymys? Voinko käydä jossakin hyvästelemässä rakkaani? Tämä olisi ehdottomasti ollut hänen tahtonsa. Ei ole kyse vain minusta, vaan ennen kaikkea siitä kunnioitetaanko poismennyttä ihmistä ja hänen tahtoaan.
Jos rakkaani vammat ovat niin vakavat, että minun on mahdotonta nähdä häntä, hyväksyn sen. Tai jos hänen perikuntansa on kieltänyt antamasta minulle mitään tietoja, olisi mielestäni kohtuullista saada tietää edes se. Olen tilanteessa jossa en kykene ajattelemaan, toimimaan, syömään, nukkumaan - jopa hengittäminen sattuu - tehnyt kaikkeni selvittääkseni voinko vielä hyvästellä rakkaani jollain tavalla.
Mutta en edes tiedä onko hänet jo haudattu.
Koen tämän tilanteen äärettömän julmaksi.
Oli lopullinen vastaus - juridinen tai inhimillinen - mikä hyvänsä, sekin auttaisi minua pienenpienen askeleen eteenpäin surutyössäni.
Pyydän että edes vastaisitte minulle.
Särkynein terveisin,
Kaisu Haumont
Well... A wise therapist told me that one day my life will be light. After all this, nothing can hurt me any more.
