LadyBohemia — Everyday Poesie RSS

Ystäväni ja kampaajani Tiia pitää Twilight-vampyyri Edwardista kovasti. Niin kovasti, että kun viimeisin Twilight-leffa tuli myyntiin, jonotti hänen 36-vuotias miehensä R-Kioskilla ennen sen avautumista kaikkien 12-14 -vuotiaiden tyttöjen kanssa saadakseen varmasti vaimolleen yhden kappaleen. Tämä pariskunta on siis ollut naimisissa pitkään ja heillä on lapsia. Respekt.

Matkamme alkaessa olin niin rikkipoikki ja puhki etten muistanut enää edes puhelimeni pin-koodia. Puhelin siis jumahti koko loman ajaksi. Sitten hukkasin kotiavaimeni. Lopuksi viime yönä palatessani kotiin yksin eksyin kaksi kertaa (lähtö- ja välilaskuasemilla jotka molemmat tunnen erittäin hyvin, noin periaatteessa). Onneksi äitini oli meillä yötä ja päästi minut yöpakkasesta sisälle kun rantauduin kotiin kolmen maissa yöllä. Herättyämme ovikello soi vaativaan sävyyn. Päätimme ettemme halunneet pyjamissamme jutella kenenkään huoltomiehen kanssa, joten olimme hiirenhiljaa. Kunnes joku yritti avata ovea avaimella. Rakas ystäväni Noora. Joka oli yrittänyt ensin soittaa minulle monen päivän ajan. Sitten hän oli laittanut FB:hen tiukan viestin ”Laita se puhelin päälle” ja lopulta päätynyt väistämättömään lopputulokseen: jotakin kamalaa on tapahtunut ystävälle ja on välittömästi ryhdyttävä toimeen. Avain hänellä oli, toisin kuin eräillä. Noora siis saapui kylään mukanaan riisipuuroa siltä varalta etten olisi syönyt aamiaista. Kiinalaista ruokaa siltä varalta etten olisi syönyt lounasta. Maailman ihaninta seuraa hän toi mukanaan kaikessa tapauksessa. Paluu arkeen muuttui siinä hetkessä ihanaksi paluuksi omaan elämään.

You can run but you can not hide. From the scary oysters, in France, at Christmastime. Oijoijoijoijoi. Selviäisiköhän yhdellä? Sitten on heitä jotka odottavat vesi kielellä.. Samppanja alkupalojen kanssa auttaa suoriutumaan väistämättömästä.. Ainakin yhden osterin nielaisemisesta, kokonaisena.... uh... Samppanja hanhenmaksan kanssa auttaa hieman lisää.. Ja selvisin siitä! Yksi osteri. Sen kröhm.. nauttimisestani on olemassa kuva.. tai itseasiassa videomateriaalia.. mutta SITÄ en jaa kanssanne:-). La buche de Noël-jouluhalko-on hassu kääretorttua muistuttava pötkylä, johon täälläpäin suhtaudutaan hartaalla kunnioituksella. Madamet jotka huoleti tekevät oliiviöljynsä oliivien kasvattamisesta lähtien itse eivät uskaltaudu mokomaa itse leipomaan. Huolellisesti valitaan alueen paras patisserie, paljastetaan ylväys joulupöydässä.. ja sitten seuraakin jännitysmomentti.    Kuka saa kunnian leikata ja tarjoilla halon? Tästä voidaan debatoida (ja taatusti debatoidaan) pitkään ja perusteellisesti. Leikataanko keskeltä, vai jommastakummasta päästä? KUMMASTA päästä? Halontarjoajaksi valittu uupuu vastuunsa alle ennen kuin yhtään palaa on saatu kenenkään lautaselle. Yhteen ääneen huutaen ja kiivaasti viittelöiden homma delegoidaan. Mamu- tai muuten ulkomaalaistaustaisia henkilöita ei edes harkita. Tehtävä vaatii isänmaan parhaat tytöt ja pojat. Kun sitten lopulta halkoa päästään maistamaan, seuraa perinteinen kuvailevimman adjektiivin metsästyskisa. Hyvin opettavaista meille ei-natiiveille. Toivottavasti en kyllästytä teitä rakkaat lukijat näillä ruokajutuilla. Mutta elämäni tällä hetkellä on tätä, syömistä tai seuraavan aterian ankaraa suunnittalua. Ihanaa. Jos ensi vuonna joulua vietetäänkin Suomessa, taidanpa leipaista jouluhalon.

Minä!!!! Ilmeisestikin, ainakin Rakkaan Anoppini mielestä. Kultainen oli ilmoittanut minut lempikauppani kanta-asiakkaaksi (pitää olla pysyvä osoite Ranskassa, joten nyt asun virallisesti hänen luonaan:-). Hyppäsin miltei kattoon heti tulopäivänämme kun näin Vente Privé -kutsussa tämän jumalaisen kauniin takin, meille kantiksille -40%: Sitten joulupukki (anoppini) vielä yllätti minut tällä tyylikkäällä lahjakortilla, joka kustansi Unelmatakkini: Anoppi♥♥♥

THE Manslator: [youtube=http://www.youtube.com/watch?v=A5Vb9SLkq5k]