Ystävä♥

Matkamme alkaessa olin niin rikkipoikki ja puhki etten muistanut enää edes puhelimeni pin-koodia. Puhelin siis jumahti koko loman ajaksi. Sitten hukkasin kotiavaimeni. Lopuksi viime yönä palatessani kotiin yksin eksyin kaksi kertaa (lähtö- ja välilaskuasemilla jotka molemmat tunnen erittäin hyvin, noin periaatteessa). Onneksi äitini oli meillä yötä ja päästi minut yöpakkasesta sisälle kun rantauduin kotiin kolmen maissa yöllä. Herättyämme ovikello soi vaativaan sävyyn. Päätimme ettemme halunneet pyjamissamme jutella kenenkään huoltomiehen kanssa, joten olimme hiirenhiljaa. Kunnes joku yritti avata ovea avaimella. Rakas ystäväni Noora. Joka oli yrittänyt ensin soittaa minulle monen päivän ajan. Sitten hän oli laittanut FB:hen tiukan viestin ”Laita se puhelin päälle” ja lopulta päätynyt väistämättömään lopputulokseen: jotakin kamalaa on tapahtunut ystävälle ja on välittömästi ryhdyttävä toimeen. Avain hänellä oli, toisin kuin eräillä. Noora siis saapui kylään mukanaan riisipuuroa siltä varalta etten olisi syönyt aamiaista. Kiinalaista ruokaa siltä varalta etten olisi syönyt lounasta. Maailman ihaninta seuraa hän toi mukanaan kaikessa tapauksessa. Paluu arkeen muuttui siinä hetkessä ihanaksi paluuksi omaan elämään.