LadyBohemia RSS


Maailman ihanin tyttö

Valokuvaaja Miina Savolaisen lumoavan kaunis valokuvakirja "Maailman ihanin tyttö" on uskomattoman kaunis myös tarinaltaan. Miina seurasi lastenkodissa kasvaneiden tyttöjen elämää useiden vuosiena ajan. Hän valokuvasi tyttöjä haltijattarina, metsänhenkinä ja jumalattarina, ajatuksenaan jokaisen oikeus tuntea itsensä kauniiksi ja arvokkaaksi. Kuvat ovat taianomaisia ja vievät katsojan ihmeelliseen, hengen pysäyttävään satumaailmaan. Olin kirjasta niin vaikuttunut, että kun kuulin Miinan antavan omistuskirjoituksia Akateemisessa kirjakaupassa kävin häntä tapaamassa. Hän oli juuri niin erityinen ja ihmeellinen ihminen kun kirjaideasta voi päätelläkin. Hän kyseli MINULTA elämästäni ja kokemuksistani lastenkotilasten parissa - ja kirjoitti kultakynällään jokaisen koko sivun mittaisen omistuskirjoituksen kyseisen ihmisen taustan ja historian huomioonottaen. Kirja on eeppinen kasvutarina nähdyksi tulemisesta, valokuvan voimauttavasta vaikutuksesta ja itsen hyväksymisestä. Nauttikaa:


Kadonnut

Minulla oli aamupalaveri jylhässä Aschan Café Jugendissa. Porhalsin paikalle myöhässä taksilla anteeksipyydellen, mutta Kotimaan ihana Seija vaan nauroi: Hih! Ymmärränhän minä! Teit sitten mainoksen itsestäsi! Lanseerasimme tällä viikolla uusimman kampanjamme: Kadonnut: tytär. Nähty viimeksi palaverissa, aamuruuhkassa, lasten harrastuksissa, oravanpyörässä. Löydettäessä pyydetään olemaan yhteydessä äitiinsä. Osui ja upposi. On aina hienoa aloittaa aamu Seijan kanssa. Hän on uskomattoman valoisa ja laajakatseinen ihminen, jonka kanssa nauramme paljon. Seija valmistuu (oman työn ohella) kesällä logoterapeutiksi ja on tutustuttanut minutkin logoterapian isän, Viktor E. Franklin, ajatuksiin. Frankl oli wieniläinen neurologi ja psykiatri, joka joutui 40-luvulla juutalaisena keskitysleirille. Selvitäkseen Auswitchissa ja Dachaussa hän kirjoitti muistilapuille ajatuksiaan, joiden pohjalta hän vapauduttuaan saneli kahdeksassa päivässä kirjan Ihmisyyden rajamailla. Kirjassa hän kertoo havaintojaan vangeista ja vartijoista, pyrkien määrittelemään miksi jotkut selviävät ja toiset eivät. Frankl päätyi tulokseen, että ratkaisevaa oli pystyikö ihminen löytämään tarkoituksen elämälleen. Tähän ajatukseen perustuu häenen kehittämänsä filosofinen ja psykologinen teoria, joka tunnetaan logoterapiana. Sen keskeisiä ajatuksia ovat elämälle motivaation löytämisen tärkeys, sekä ihmisen luovuttamaton, perimmäinen valinnanvapaus kaikissa olosuhteissa: vapaus valita oma suhteutumisensa olosuhteisiin. Suosittelen lämpimästi.


Soccer Mom

Mitä on tapahtunut elämälleni? Roudasin tulevaa Messiä futisharkkoihin. Siskoni mies riemastui minut nähdessään ja hihkaisi vahingoniloisena (hänkin oli päivänsä hyydyttämä): Sustahan on tullut... Mikä se nyt on... Soccer Mom! HUI! Iltakasilta kotona (lopulta!) kuukahdin ihan täysin. Muistin yht'äkkiä etten ollut ehtinyt lounaalle. Enkä aamiaiselle. Yhden banaanin työkaveri oli tarjonnut. Hmmm... Luin jostakin naistenlehdestä downshiftaamisesta. Pitäisi hidastaa. Keskittyä, joogata. Ajatellakin joskus. Elämäni on tosi epätrendikästä.

Twilight!

Tunnustan että kampaajani ei ole ainoa Twilight-fani jonka tunnen... Minutkin vieteltiin vampyyrien maailmaan, mitä ihanimmalla tavalla... Viimeksi synttäripäivänäni rakas Kummityttö ja hänen ihanainen Katja-äitinsä kutsuivat minut hemmottelusessioon Espooseen. Ihanaa ruokaa, samppanjaa, manikyyri ja hierontaa... Kepeitä ja syvällisiä keskusteluja, maailman pienistä ja suurista asioista... Illan pimetessä kävimme kaikki kolme makoilemaan sängylle ja Kummityttö esitteli minulle Twilight-leffan ja Edwardin... Heti jäin koukkuun. Ahmin kaikki Twilight-kirjat samantien.  Ja sain ankaraa noottia kun en malttanut nukkua öisin ennen kuin kaikki oli luettu.. Kun elämä on painaa vuokraan Twiligtit ja elän hetken Bellan ja Edwardin maailmassa... Ihan kamala klisee... Tiedetään. Ja inhoan vampyyrileffoja noin yleisellä tasolla. Mutta väitän että jotakin taikaa Bellassa ja Edwardissa on.