LadyBohemia — Everyday Poesie RSS

Kevään merkittävin seurapiiritapahtuma koittaa tällä viikolla: Pikkuinen Kummityttö täyttää viisi vuotta. Juhlia on suunniteltu ja odotettu noin tarkalleen vuosi. Ja minkäkin pääsin lempipuuhaani; shoppailemaan kaupan (pikku)prinsessaosastolle:-). Tällaiseen päädyin... Joidenkin mielestä lahjojen tulisi aina olla käytännöllisiä. Lapsille pitäisi ostaa värejä joissa lika ei näy. Vaatteita tulisi voida käyttää säällä kuin säällä (tai ainakin sateella ja loskassa, Suomessa kun asutaan). Materiaalina Goretex tai mitä vaan Rukkamerkkistä. Ja oli kyse sitten vaatteista tai leluista, nukeista tai nalleista, kaiken pitää kestää konepesua vähintään 60 asteessa. Itse en onneksi ole moiseen ajatteluun koskaan syyllistynyt.

Kevään varmin merkki on se kun naistenlehdet alkavat tulvia häävinkkejä... Joita katsellessa naisten silmät täyttyvät ruusuisista haaveista, ja miehille syntyy pakottava tarve paeta paikalta pikaisesti... Vaikka kuinka olisin hääkyynikko,  sulattivat nämä Damernas Världin taivaallisen kauniit kollaasit jopa minutkin... Tämä kaunis kristallikirjailtu cape on Ida Sjöstedtin (yksi kaikkien aikojen suosikkisuunnittelijoistani). Tiaroilla on ihana leikkiä, aikuinen nainen my ass... Mutta. Sen jälkeen kun Posh Spice sai Beckhaminsa ja heillä oli linnahäissään valtaistuimet ja kruunutiarat, ovat häätiarat alkaneet tuntua minusta hieman... tyylittömiltä. Damn you Victoria. Toppi/yläosa jälleen Ida Sjöstedtin: Mutta hääfobioista vielä... Itse en ainakaan tunne yhtään miestä jonka sielussa sana häävalmistelut ei nostaisi kylmiä kauhun väreitä... Kokeiltaa vaikka. Olitte naimisissa tai ette, tiedustelkaa rakkaaltanne: Muru juteltaisiinko (meidän / Sampon&Sannan) hääkarkeista, ja istumajärjestyksestä, ja kutsujen runonpätkästä tää ilta... Kukka-asetelmat, morsiustytöt, sormustyyny, hääauto, huomenlahja - saavat raavaankin miehen epätoivon partaalle. Avot, miehelle tulikin kiire lenkille/kaverin kanssa kaljalle/tekemään kevätsiivuosta. Tai ihan mitä vaan.

Miksi olla vaikea kun niin pienellä vaivalla voi olla täysin mahdoton   Joku sanoi että tämä mietelause sai hänet ajattelemaan minua. En ole ihan varma oliko se vitsi.

Hyvä ystäväni käy läpi eroprosessia pitkästä parisuhteesta, kaikkine pientä ihmislasta raastavine ja repivine vaiheineen jotka on vain pakko jotenkuten rämpiä läpi. Yritän olla tukena ja muistaa miten itse ikinä selvisin erosta hengissä. Suru. Epätoivo. Toivo. Raivo. Itkupotkuraivarit. Ja sitten, joskus. Hyväksyminen. Elämän jatkaminen. Vaikka itse olenkin jonkin ihmeen kautta edennyt vaiheeseen, jossa kutsun exääni sielunveljekseni, muistan elävästi vuodet (jep, vuodet:-) epätoivon ja surun maailmassa. Ajattelin siispä tarjota teille, jotka kärsitte unettomia öitä jossakin itkupotkuraivareiden ja epätoivon välimaastossa, hieman tukea matkalla kohti Omaa Itsenäistä Ihanaa (oikeasti!) Elämää. Minua auttoi suunnattomasti Lauryn Hillin Ex factor. Makasin lattialla stereoiden edessä,  kuuntelin ja kuuntelin - ja itkin, ja itkin, jne. - silloin kun muuta en jaksanut. Mutta jollakin hämärällä tavalla se  helpotti. Minusta tuntuu että Lauryn on elänyt sen mistä laulaa.

Mutta vaiheessa ennen valaistumista, anteeksiantoa, anteeksipyyntöä ja vapautta, voodoonukke olisi ollut eri kätevä, monen monta kertaa:

Coucou! Ja sehän oli Angén roosanvärinen ranskalainen sifonkipuseroni, henkäyksenkevyt ja hieman liian läpinäkyvä. Yksi lempivaatteistani. Ja Massimo Duttin puolihajonneet farkut, joista en luovu ennnen kuin ne repeävät jostakin liian strategisesta paikasta. Niin, ja hopea/ruusukvartsiriipus, Syster P:ltä.

 

Tämä pusero on ihana myös Pariisista 10 vuotta sitten löytämäni viininpunaisen nahkahameen kanssa - se istuu tiukasti vyötäröltä, lantiolta ja reisiltä ja hieman ennen polvia hieman avautuu vähän tulppaanimallisesti. Siihen vielä roosanväriset verkkosukat, et voilà - thés chic.  Tällä ensemblellä varustautuneena saan kehuvia kommentteja jopa Pariisissa, jopa naisilta. Näytän tämän yhdistelmän teille myöhemmin...