LadyBohemia — Bohemian Charm & Vintage Chic RSS


The Ones That Got Away

Ranskan antiikkimarkkinoiden aarteita joiden oikea koti olisi ollut eräs tietty helsinkiläinen ullakkohuoneisto: näitä ihanuuksia en saanut tuotua mukanani, en vaikka olisin hypnotisoinut lentokenttävirkailijat. Tai elänyt vuoden kaurapuurolla. No, joissain tapauksissa se vuosi ei olisi ihan riittänyt.. Nämä jumalaisen kauniit 1800-luvun lopun pitsiverhot olivat kotoisin pariisilaisesta linnasta ja antiikkimarkkinoilta ne muuttivat kartanoon Irlannin maaseudulle. Moinen vääryys kirpaisee vieläkin.. Me olisimme kuuluneet yhteen.. Antiikkituoli, joka olisi sopinut verhojeni viereen. Vaikka kuinka venytin mielikuvitustani en keksinyt tapaa salakuljettaa kahta tällaista kotiin. Rajansa on ranskalaistenkin lentokenttäviranomaisten joustavuudella, valitettavasti. Hmmm... Muut aarteet olen tainnut saadakin tavalla tai toisella keploteltua kotiin.. Sitten on vielä uusi YYA-sopimukseni anopin kanssa. Hän jemmaa minulle niitä ihanuuksia joita ilman en VOI elää mutta joita en millään ilveellä saa mukaani Suomeen. Mutta niistä kuvia myöhemmin...


Teiden ritarit

Kotona lämpimässä, lopultakin. Autoni juuttui kuoppaan lumi- ja jääkimpaleiden keskelle niin etten saanut sitä liikahtamaan senttiäkään. Huhkin kaikkien autosta löytyvien aseiden kanssa (lapiota ei sattunut olemaan mukana:-) jäälohkareiden kimpussa ilman mitään tulosta. Olin juuri ostanut ruusuja äidille ja ruusut näyttivät kestävän kylmää vielä heikommin kuin minä. Yht'äkkiä viereeni laskeutui salskeita herrasmiehiä viereisen talon katolta (oikeasti!). He olivat olleet puhdistamassa kattoa lumesta huomatessaan Damsel in Distress -tilanteeni. Tuossa tuokiossa autoni oli lapioitu ja työnnetty vapaaksi:-). Ritarillisuus elää ja voi hyvin. Krunikassa. Creamin suloinen tunika, jossa ihanat virkatut pitsihihat. Ruusu Ranskasta, pääkuvassa sama ruusu on hiuksissani:-).

Maailman kauneimmat ranteenlämmittimet

100% Handmade in Heaven by Oona Elena Kassila

Olen niin onnellinen että olen löytänyt Oonan. Hänen uniikit, taianomaiset luomuksensa ovat  kuin  toiselta  vuosisadalta,  prinsessoiden  ja  jumalatarten  asuja.  Oona itse on  luonnonlapsi, aito keijukainen ja mitä suloisin  ihminen.

Voit käydä ihalemassa Oonan luomuksia facebookissa tai osoitteessa www.elftreasurebox.com.

Lupaan että tämä klikkaus tuo aurinkoa päivääsi:-).