You Can Leave Your Hat On...

...Joe Cockerin biisi josta tulen aina hyvälle tuulelle... Sen kunniaksi - hattuja:

Lempihattuni (Misa Haradan) Mustahöyhenestä.  

Pehmeänvalkoinen huopahattuni:

 

Tumma luumunvärinen Kirsi Nisosen samettihattu - myös Mustahöyhenestä: Tämä paljettipiponen ei tänään näyttänyt hyvältä edestäpäin...

Kun Suomessa ollaan, kuuluu joukkoon villapipokin:

Hmm... Tästä kuvasta tuli mieleeni kuinka hassua - ja surullista - on kuinka niin monet naiset ovat kauhuissaan rypyistään ja elämän merkeistä kasvoissaan ja kehossaan. Itse PIDÄN niistä; mielestäni ne tekevät ihmisen persoonallisen näköiseksi, kun taas leikellyt pinkeät Hollywood-kasvot ovat ilmeettömyydessään joko suorastaan kammottavia, tai ainakin vähemmän kiinnostavia. Ikäänkuin ihminen posliininsileiden kasvojen takana ei olisi koskaan nauranut tikahtuakseen tai itkenyt itseään uneen. Omiin ryppyihini ja elämän arpiin olen jopa kiintynyt. Kaikkiin liittyy muistoja, kokemuksia, ihmisiä, seikkailuita... Ja joka ikinen on elämällä ansaittu.