Emma-gaala -asuni on kuin Tuhannen ja yhden yön saduista. Ohutta kultabeigeä sifonkia, helmikirjailuja, intialaisia bangelseja, sulkia hiuksissa... Pisteenä i:n päällä rakkaat viininpunaiset mokkasaappaani...
Happy? Very much so!!!
Ihana mekkoni on
Andersen&Lauthin, ensimmäinen islantilainen asuni. Ja heti yksi kaikkien aikojen suosikeistani. Olen ihaillut tämän Lontooseen asettuneen islantilaiskaksikon tyyliä jo kauan, mutta heidän vaatteitaan on ollut vaikea löytää Suomesta.
Niin, soitin perjantaina viiden maissa Kokkolaan
Sköna Claran ihanalle Camillalle valittaen että minulla ei ole MITÄÄÄÄÄN päällepantavaa huomiseen Emma-gaalaan. Camilla (päinvastoin kuin kotijoukkoni...) otti murinani välittömästi vakavasti, ja puolen tunnin sisällä tämä täydellinen luomus, nyt ihanin lempimekkoni, oli Matkahuollon kyydissä matkalla Helsinkiin.
Camilla soitti perään kaksi kertaa varmistaakseen että mekko ehtii, mistä voin sen hakea ja vielä toivottaakseen hauskaa iltaa. Camilla, olet aarre ja yksi maailman sydämellisimmistä ihmisistä.
Kiitos. Kiitos. Kiitos.
Saappaani ovat vintagea. Lempiväriseni, täydellinen tumman viininpnaisen sävy. Ihanaa pehmeää mokkaa, niillä voi shoppailla vaikka Pariisin läpi, tai tanssia koko yön... Molempia olen kokeillut...
Rakkaan ystäväni sohvannurkka, yksi lempipaikoistani koko maailmassa:-). Istuimme hetken maailmaa parantamassa ennen gaalajuhlaa. Oletteko huomanneet; etkot ovat usein illan se kaikkein ihanin osa...
Käsirenkaani ovat aidot intialaiset, ajalta jolloin asuin hetken Kalkutassa. Niiden mukana kulkee miljoona muistoa.
Hiuskoruni, roosanvärinen sulka, Accessorize. Sormus antiikkia,
Ranskasta.
Matkalla tekemään lisää muistoja..
Näistä kuvista ei oikein saa mitään selvää mutta pidän niiden tunnelmasta niin että laitoin ne nähtäväksenne, silti.
Gaala alkoi suorastaan loistokkaasti: saimme oman kahden hengen pöydän ihan Barona Areenan ylä(aitiosta?), Sony Centeriltä. Se olikin ylellinen tapa nauttia illasta; tarjoilija kantoi kuohuvaa pöytään ja huolehti meistä, onnistuimme jopa syömään ihanat ateriat samalla kun nautimme gaalasta! Nammmm.
Jenni Vartiainen oli kaunis niin kuin aina, korkeissa koroissaan ja Kirsi Nisosen hopeahaalarissa.
Mutta kaunis ja erittäin rock oli Johanna Koivukin, noutaessaan Simo Rallin kanssa Lauri Tähkä ja Elonkerjuun puolesta bändin viidennen (!) yleisöemman. Huh.
Jenni puhdisti pöydän Emmoista, ja esitti vielä gaalan lopuksi hienon keikan. Taustalla soitti orkesteri joka näin maallikosta näytti ihan täysiveriseltä sinfoniaorkesterilta.
Pahoittelen että tämä postaus on aika Jenni Vartiainen -painotteinen... Mutta se kuvaa tämän vuoden Emma-gaalaa varsin osuvasti.
Todellinen sääli nimittäin oli, että monet ennalta vahvistetut esiintyjät olivat ilmeisesti peruuttaneet (?); tästä ei tiedotettu mitään mutta esimerkiksi kovasti odottamiani PMMP:tä ja Von Hertzen Brotherseja ei gaalassa näkynyt. Tämä laski hieman meidän tunnelmaamme, ja ilmeisesti aika monen muunkin, sillä yleisö alkoi poistua jo varsin aikaisessa vaiheessa. Erityisen kurjaa tämä olli Jennille, jonka keikan lopussa suuri osa areenasta oli tyhjä.
Itselleni oli myös pettymys, että gaala järjestettiin tällaisella massa-areenalla joka väkisinkin söi illan tunnelmaa ja intensiteettiä. Tai ehkä viime vuoden kokemus; mahtavat esiintyjät ja miltei intiimi tunnelma vain olivat jääneet mieleeni liian vahvasti.
Joka tapauksessa me kuuntelimme viimeisenkin biisin kohteliaasti loppuum mutta päätimme jättää tällä kerralla jatkot kokonaan väliin. Viime vuoden jatkot olivat niin hauskat, että pidimme mieluummin kiinni sen muistosta. Vaikka (tai ehkä sen vuoksi) tänä vuonna meidät oli ihan kutsuttu, kun viime vuonna jouduimme... öhm... kuokkimaan tiemme virallisille jatkoille... Mikä puolestaan onkin sitten ihan oma tarinansa...
LadyBohemia signing over and out:-).
