~* Engelhetkiä *~

Rakastan Cafe Engeliä. Sen ilmapiirissä vain on... Sitä Jotakin. Engelissä sieluni lepää ja luovuus saa siivet. Niinpä majailen tälläkin hetkellä lempparikulmapöydässäni haaveilemassa... Engelin Antero kävi juuri pöydässäni haaveita jakamassa. Jalat irti maasta liihottelu taitaa olla meitä yhdistävä tekijä. Antero suunnitteli yllättävänsä ulkomailla asuvan rakkaansa seuraavalla Suomenvierailulla itsetehdyllä aterialla, jonka lopuksi (jälkiruoan ja punaviinin aikaan), hänen ystävänsä (myös engeliläisiä) tulisivat pitämään pienen viulu/kantelekonsertin rakkaalle. Ah. Engeliin on jotenkin aina gravitoitunut mitä ihmeellisempiä ihmisiä. Töihin ja oleskelemaan. Uskon vakaasti että heidän erityislaatuisuutensa on osa paikan taikaa ja tunnelmaa. Tuo taika realisoitui ihanasti Engelin läksiäisissä pari vuotta sitten, kun kortteli meni remonttiin eikä ollut tietoa voisiko kahvila joskus palata. Engelissä järjestettiin asiaakuuluvan ihanat läksiäiset/peijaiset. Paikalla oli henkilökunta ja vakkariporukka. Syötiin ja juotiin kaikki jäljelläoleva, istuttiin muuttolaatikoiden päällä (luulenpa että FB-profiilikuvani - jota en ole ikinä vaihtanut - otettin tuona yönä) ja huutokaupattiin/jaettiin hyviin koteihin kaikki irtain omaisuus. Itse sain mukaani pikkuisen hyllykön joka toimi pöytänä sisäpihan tapahtumissa, esim. ulkoilmaleffaesityksissä. Moni kaunis muisto liittyy tuohon pikkuhyllykköön... se onkin kotonani paraatipaikalla. [caption id="attachment_5137" align="aligncenter" width="180" caption="Tämä on lempikuvani itsestäni - en ole varma missä Engel-juhlissa se on otettu, muistan vain että olin kuvan ottamishetkellä tosi onnellinen. Totaalisesti huolten ulottumattomissa."][/caption] Engelin takahuoneessa, pianohuoneessa jota ei enää ole, tapahtui  tuona iltana unohtumaton musiikkitanssiesitys. SibeliusAkatemian professori (Engelin kantis) kutsui minut ja muutaman muun kuuntelemaan kun hän soitti meille keskiaikaista barokkimusiikkia. Suunnattoman kaunista. Yht'äkkiä vierestäni (istuimme lattialla pianon ympärillä) nousi Sirkku (tarjoilija joka oli oikeasti tanssija, jota en ollut tiennyt) ja alkoi ex tempore tanssia moderneja tanssikuvioita musiikin tahtiin. Hetken kuluttua minua vastapäätä eräs mies nousi ylös ja alkoi improvisoida tanssia Sirkun liikkeitä mukaillen - kuulin myöhemmin että hän oli Kansallisbaletin tanssija. Sitten eräs toinen kuuntelija nousi seisomaan pianon viereen ja alkoi laulaa latinaksi - luulen - näitä barokkisävelmiä. Huh. Mitkä kylmät väreet. Taikaa. Engeltaikaa. Minä vain istuin lattialla ja imin kaiken itseeni. Lopuksi joku toi huoneeseen kaikki Engeliin vuosien saatossa unohdetut / hukatut korut. Ne jaettiin muistoksi läsnäolijoille. Kansallisbaletin tanssija valitsi minulle ihanan lasihelmistä tehdyn rannekorun. Se on yksi suuria aarteitani. Aina kun kannan sitä muistan tuon ihanan ja ainutkertaisen yön. ~*♥*~